Näkemyksiä Ulkomailta

Pääomavirtauksia ei kannata rajoittaa

Auvo Rouvisen blogi "Ulkomaisia investointeja ei tarvita" ampui valitettavasti pahasti ohi. Ulkomaiset investoinnit ovat nimittäin globalisoituneessa maailmassa elinehto kilpailukykyisen talouden ylläpitämisessä. Rouvinen väittää, että "ulkomaisiin sijoittaijiin luottaminen on sekä tyhmää, että tarpeetonta", koska kotimaiset pääomamarkkinat takaavat tuottavan idean rahoittamisen”. Tämän kaltaisen olettamuksen lähtökohtana voi olla ainoastaan tietämättömyys pääomavirtauksista ja näiden rajoittamisesta.

Pääomavirtaukset syntyvät yksinkertaistettuna tilanteessa, jossa maan ylijäämä (säästöt) kanavoidaan investoinneiksi alijäämämaiden maksutaseiden tasapainottamiseksi. Esimerkiksi Saksan ylijäämäisestä kauppataseesta saadaan alijäämäiselle valtiolle tarvittavat investoinnit esimerkiksi matalan säästöasteen kompensointiin. Mutta samalla on pidettävä mielessä, että pääoma etsii myös korkeampaa korkotuottoa. Tästä johtuen pitkän aikavälin pääomavirtaukset toimivat pelastusrenkaana alijäämäisille valtioille ja myös investointi mahdollisuuksina ylimääräisille säästöille. Vaikka Rouvinen viittasi ehkä yksityisen sektorin ulkomaan investointeihin, on investointeja (I-funktiota) pidettävä samanarvoisina talouskasvun mallia tarkasteltaessa (Y=C+I+G+Ex).

Jos Rouvisen hypoteesissä olisi järkeä, Suomen pitäisi generoida vuosittain tarpeeksi ylijäämää, joka kanavoidaan kotimaan yrityksiin suorina investointeina. Tai vaihtoehtoisesti investoinnit voidaan tehdä lyhyen aikavälin velka-investointeina, mikä taas ei pitkällä aikavälillä ole kestävää talouspolitiikkaa. Velaksi eläminen taloudessa, joka on suljettu ulkomaisilta pääomilta, ei ole suositeltavaa eikä edes käytännössä mahdollista Euroopan Unionissa.

Miksi ulkomaisia pääomavirtoja ei kannata niin sanotusti vastustaa? Kuten tuontitullit ja muut kansainvälisen kaupan rajoitukset, myös pääomavirtausten rajoittamien tuottaa hyvinvointitappioita ja korkeita vaihtoehtoiskustannuksia. Esimerkiksi Saksan korkea säästöaste ei hyödyttäisi ketään ellei kyseisiä säästöjä kanavoitaisi investoinneiksi muille. Vapauttamalla pääomat rajoituksista, investoinnit virtaavat sinne missä niitä eniten tarvitaan (tai ollaan valmiita maksamaan). Samalla vastaanottava maa niin sanotusti imee ulkomaista osaamista, kuten Kiinan tapauksessa, ja vähentää valtion velanottotarvetta. Kehittyvien markkinoiden kannalta ulkomaiset investoinnit pitävät myös heidän  perivihollisen, eli Kansainvälisen valuuttarahaston pois nuuskimasta.

Pääoman liikkumista estämällä yksityisen sektorin kilpailua rajoitetaan dominoivien yritysten hyväksi. Esimerkiksi Mishkin argumentoi kuinka vapaat pääomavirtaukset tuovat markkinoille enemmän pääomaa uusille yrityksille ja täten pakottavat markkinajohtajia ajamaan uudistuksia, joiden kautta he saavat myös ulkomaisia investointeja. Loogisesti maissa,  joissa pääomavirtauksia rajoitetaan, dominoivilla yrityksillä on ensimmäisenä pääsy rajoitettuun pääomaan poliittisten yhteyksien avulla. Täten ulkomaisia investointeja rajoittamalla valtiot luovat automaattisesti korruptiota ja tarpeetonta lobbaus toimintaa.

Tasapuolisuuden nimissä (melko abstrakti ja tarpeeton käsite) on reilua tarkatella argumentteja, joilla perustellaan pääomavirtausten rajoittamista. Kehittyvät markkinat perustelevat rajoituksia valuutta heilahdusten kautta. Koska sisäänvirtaava pääoma vahvistaa kotimaan valuutan arvoa, vientipainoitteisten talouksien kilpailukyky heikkenee kalliin valuutan myötä. Samalla ulkomainen likviditeetti-tsunami saattaa johtaa erinäisiin talouskupliin sillä ylimalkainen pääoma sijoittajien käsissä-joidenkin talousteorioiden mukaan, tuottaa epärealistisia riskinhallintastrategioita. Yllämainitut esimerkit ovat kaikki sisäänvirtaavan pääoman pointteja. Ulospäin virtaava pääoma, tai pääomapako, vaarantaa maiden maksutaseet elleivät he ole hankkineet reservejä tasapainottamaan tilannetta. Riikka Söyringille tiedoksi, nämä reservit ovat yleensä dollareissa.

Anton Korinek väittää tutkimuksessaan kuinka pääomavirtausten rajoitukset toimivat eräänlaisena verona sijoitusmaaailman spekuloinnille. Toisin sanoen näillä rajotuksilla hallitaan sijoittajien riskinottoa. Kansainvälinen valuuttarahasto shokeerasi vuonna 2012 julkaisemalla tutkimuksen, jonka mukaan IMF hyväksyy pääomavirtojen rajoittamisen tietyillä ehdoilla. Kyseessä oli melkoinen lausunto. Samaa kalibeeria olisi ollut Vatikaanin siunaus abortille. Rahasto kuitenkin muistuttaa kuinka pääomavirtauksia voi rajoittaa vain siinä tapauksessa jos maan instituutiot ja rahoitusmarkkinat ovat tarpeeksi kehittyneitä. Suomella todellisuudessa on melko kehittyneet rahoitusmarkkinat. Silti Suomelle tärkeintä on juuri lisätä suoria ulkomaaninvestointeja kehittämällä kilpailukykyisempää osaamista, eikä rajoittaa tai valikoida mikä investointimuoto olisi optimaalinen valinta.

Oletetaan, että Rouvisen teoria hyväksytään Suomen valtiovarainministeriössä ja Suomi ei enään ota vastaan ulkomaista pääomaa. Ensiksi Suomen pitää erota Eurosta ja myös EU:sta. Helpommin sanottu kuin tehty vaikka tietyt ”asiantuntijat” tätä suosittelevat Uusi-Suomi blogeissaan. Tämän jälkeen Suomen päättäjillä edessä vielä vaikeampi päätös: Taloustieteellinen Trilemma. Valtion voi valita ainoastan kaksi kolmesta vaihtoehdosta:

 

  1. Kiinteä valuuttakurssi
  2. Vapautettu pääomaliikenne
  3. Itsenäinen rahapolitiikka

 

Suomen siis pitäisi valita kiinteä valuuttakurssi (markalle) sekä itsenäinen rahapolitiikka. Helpommin sanottu kuin tehty globalisoituneessa maailmassa, jossa yhden maan rahataloudelliset päätökset vaikuttavat myös muihin. Otetaan myös huomioon kaikki yllämainitut hyödyt ja haitat pääomavirtausten suhteen ja täten Rouvisen teoria joutaa roskakoppaan.

Taas.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström

Kaikki pääomat ovat velkaa, vain velkojan subjekti muuttuu julkisesta yksityiseksi.

Toimituksen poiminnat